Kolminkertainen synkkyys
Runot: P. Willow
Kuvat: Keeki ja Smudger
Läpi hyväksilukenut: Fadingrin
Omistettu tunnevammaisille
katujen sankareille
ja nille jotka jaksavat pelastaa
betonimaailmaan vajonneita,
kiitokset.
Älä nimeä runoa
laita raameihin
vapaata tunnetta.
Älä kuiskaa tuulen
syvintä salaisuuttasi
tuuli on varas
joka ei tarvitse tiirikkaa.
Älä kirjoita ylös
ellet tahdo jakaa
laula
ellet tahdo lahjoittaa.
Runoilija antaa itsestään
sinusta
muista.
Lue teksti
älä kirjoittajaa.
Unelma
palasina
terävinä jäänsirpaleina
sydän massa.
pakkasenpurema raukka
joka sykkii vain
muistaessaan lämpimän
ennnen sitä lämmitti rakkauden tuuli
Unelmien lämmin vesi.
Nyt on vain
paleltunut
kepeä ja arka liha
kaiken riepoteltavana.
Unelma
ennen lentoon lähtöään
rampautettu.
Yritän minä aina
yritämme lakkaamatta
nousee kiukku
omasta kyvyttömyydestämme
sappi kiehuu.
Hukutetaan siihen itsemme.
merkityksetöntä ei-mitään
tuskatonta tyhjyyttä
että sinun kipusi
ahdistuksesi elämästä
ei tule muiden elämiin.
Jätä jälkeesi
vähemmän kuin kuolema
enemmän kuin muisto
ja kuitenkin
tyhjymätön täyttymys.
mustiin pukeutuneena
kantaa omaa arkkuaan
koko elämän paino selässään
Kaikki virheet
ilot ja surut
nuorina juonteina kasvoilla.
Surun poika
ennen elämän alkua
routaiseen maahan haudattu.
__________________________________
Olet kaikkialla
vuodevaatteissa
ruuan tuoksussa
tuulenpuuskissa
naurussa
kyynelissä
ympärilläni
minussa
muissa.
Et kulu pois
jäät kiinni
olet tässä
vieressäni
pidät kiinni
hymyilet
minä itken
olet ikävä
et anna unohtaa
enkä tahdo
Ympärilläni
allani
ylläni.
Haluan pois
paeta täältä
ahdistaa
hengitys käpertyy kurkkuun
kuin pelokas eläin.
Vesikidutusta
ajan pisarointia
ilman vettä
kun tukehdun jo ilmaan
Sidottuna liian tiukkaan
sanomattomilla odotuksilla
pelolla
ja seinät kaatuvat päälle.
Kuka päästäisi vapaaksi?
Sitä haluaisi muistaa kaikki
valetut onnen sekunnit
napattuna verkkoon.
Sitä haluaisi tuntea
kun toinen välittää ja on lähellä
vaikka mieli ei koskettaisikaan
kilometrien erottamaa aikaa.
Sitä haluaisi kuunnella
kuin vanhaa tallennetta
unohtuneita keskusteluita
kallisarvoisat hyvät ja pahat hetket.
Elämän eroittamat sekunnit.
__________________________________
Ikävän kädet
Ikävän kädet
kylmät hyytävät luut
viiltävät rintaa.
Myrsky mielessä
se kaaos ilman toista
rosoisen tuskan viiltävät huuto
ja
tuhat polttavaa
syövyttävää
kyyneltä.
Erkaneminen
Erossaolo
on
rakkautta
kai parhaimmillaan.
____________________________
Hiljaisuus
täynnä ääniä, ikävää
täynnä lohduttavia, lempeitä sanoja
yhtään en kuullut
täynnä vihaa, katkeruutta
eläen varjona
valheiden takana seisten
olen ollut
maan tomua
pelkojeni ruokaa.
Älä saavu nyt
on aika liian vanhaa.
Älä tule
on liekkini, sammunut.
Mutta jos saavut
älä lähde.
Minulla on ikävä
se kaivertaa minuun reiän
hiidenkirnu
läpi näkyy sinistä taivasta
vastassaan peruskallion kovuus.
Olen vain läpikuultava sumu
tuskastunut ajatus
usvaa
kyyneleitä
jotka särkyvät helähtäen.
Ja elämä on rakkauskirje
teipattu
murskattu
koottu uudelleen.
Pimento
Sielussa uskoton osa
kapinoiva anarkisti
näkymätön terroristi
sanaton huutaja.
Kaksi väärää
tekevätkö oikean?
Uskoton onkin uskollinen
Hallitsijalla vain narrin osa
todellista lakia
lukee silmitön tunteettomuus.
Pimennossa toinen
aina vain
sielun kylmien tähtien lapset
haudattu epäilys
aina vain toinen
ilman ensimmäistäkään.
____________________________________
Kello tikittää hetkiä
kuluvaa aikaa
astellen lähemmäs sinua
vieden eteenpäin
sinunkin vuosiasi
kuin tanssien valssia
nauraen, iloiten
elämän tanssiaisissa
ilakoiden
ihmisten loppuvalla kuolemattomuudella.
Aika hienoissa tamineissaan
juoden sekunteja
katsellen muistoja
haalenevia, kultautuneita
venytettyjä
tuntematta surua
menetetyn vuoksi
ikuisella ajallaan.
Sekuntien tikittäessä
tapaan sinut
pysäytän kellon
ja otain kaiken irti
tästä hetkestä.
Ja aika tanssii valssiaan
jossain muualla.
_________________________________
Vanhat puut kaatuvat
Pöytä kitisee tavaroiden alla
juttelee
kenenkään kuulematta
sytyttelee valoja
vain pölyhiukkaset seurana
ja
Ne laulavat
kisaavat vasten
tomuisia ikkunoita.
Ei kukaan näkisi sisään
ei viitsisi katsoa
lattialle ripoteltuja papereita
Ei näkyisi harmaahapsinen pää
koukistunut valkea käsi.
Pöytä lohduttaa vanhaa
"Noin minullekkin kävi, mutta
mitäs sinusta rakennetaan?"
Ääniä, ikävää
rumuus sullottuna pumppuhaulikkoon
lataa
tähtää
laukaise
pois ahdistus
riittämättömyys
suoraan yön valaisemattomaan otsaan
läpi takaraivon.
katkerien kyynelten aiheuttaja
maista sydämen aitoa tuskaa
Sokeria haavoille
kipua
suolapanoksia
ruuti maistuu suussa
veri
se on jo mustaa
laukauksen lopullinen kaiku
taakse jää vain oma ikävä
kantamaan yksipuoleisen kiintymyksen lyhtyä
astelet jo äänettömyydessä
suloinen kaulaliinan lämpö kaulassasi
on syksy
ja sinun on hyvä
lämmin äänettömyydessä.
Makea tuoksu ilmassa
elämättömän elämän katku
unien
näkyjen
pehmeä lyönti
jo turrille kasvoille
Kun mikään muu ei tunnu
isketään moukarilla.
Kitkerä maku kielellä
luulotauti jokaisen sydämellä
makaa
lojuu
muitten nurkissa
odottaa uutta alkua
kun ei omaa elämäänsä omista
ottaa omakseen edes kuvitelman.
_________________________________
Betonimaailman luonto
kova muisto
tuulahdus kaukaa
herättäen
kadonneen taistelunhalun
isku kasvoihin
sanoin, naurun voimalla
synkkyys
syöpyneenä kasvoille.
Kova maailma
iskeytyy vasten
kuitenkin kuulen
hävinneiden satakielien laulun.
Rautalintu laulaa
kun ei voi puhua
verenmaku suussa
kipu kehossa.
Beonimaailman luonto
ja silti
Pehmeäksi jäänyt katse.
Kiitos kaikille jotka lukivat tämän
Kirjaa saatetaan päivittää, kuvia lisätä yms.
Mielipiteitä, kehuja ja risuja otetaan mielellään vastaan. (:
TV: Runoilija.
No comments:
Post a Comment